top of page

Taivaankaaren sanomat ovat vastaanottamiani tekstejä Maailmankaikkeuden Auttajaenkeleiltä ja "ilmestyvät" noin kerran kuukaudessa. Tällä sivulla 2019 tekstit,  ole Hyvä!

​

Miten voimme parhaalla mahdollisella Hyvän tavalla omaa elämäämme täällä Suomessa viedä eteen ja ylöspäin alkaneen vuoden aikana, niin kuin parasta ja oikein on. Kiitos!

 220122 Pieniä ylämäkiä ja alamäkiä näkyvissä

Pirjo hyvä, voit kertoa lukijoillesi, ettei teillä siellä Suomessa ole mitään hätää tulevanakaan vuotenanne. Sillä kaiken koitatte jo huomioida etukäteen niin, että sovussa voitte elää, niin itsenne kuin toistennekin kanssa. Tällä tarkoitamme sitä, että vaikka elämä ympärillänne on levottomampaa kuin aikaisempina vuosinanne, ei teillä kenelläkään ole hätää. Ympärillänne etsitään nyt uudenlaisia muotoja elää sovussa ja niin, että kaikilla on edes se kaikki vähin, minkä jokainen tarvitsee toimeen tullaksenne. Tämä aiheuttaa siis levottomuutta ympärillänne.

Olette uudistamassa oman maanne rakenteita niin, että entistä paremmin olisi tarvittava, niin hoito kuin toimeentulo, jokaisen saavutettavissa. Siis aina vain oikeudenmukaisempaa elämää kohti haluatte, koko kansallenne tarjota samat mahdollisuudet. Siksi voitte koko maanne asuttaa ja joka paikassa selvitä. Sillä jokaisella on enenevässä määrin myös luonnon voimat auttamassa sitä, että koneenne toimivat ja kotitaloutenne pärjäävät, vaikka kaikki eivät kaupungeissa asuisikaan.

Teillä on myös hyvät mahdollisuudet ottaa vastaan ihmisiä, jotka turvaa tarvitsevat mutta voisitte vielä paremmin miettiä sitä, miten nämä tulijat pääsisivät kuin heti kiinni yhteiskuntaanne ilman, että erilaisissa keskuksissa pääsevät turhautumaan, kun vakaampaa elämää ovat tulleet, ja ennen muta turvaa hakemaan sen sijaan, että epävarmuudessa yhdessä epävarmuuttansa lisäävät ja turhautuvat. Siis on monenlaisia mahdollisuuksia ja jo ennen koettuja konsteja vauhdittaa heidän jokaisen sopeutumistaan, jolloin voivat myös kielen oppia nopeammin ja päästä vähitellen itse kiinni uuteen elämäänsä. Siis joskus on ollut kisällijärjestelmä, jonka voisi muokata uudelleen nykyaikaan ja soveltaa sitten uusille maahantulijoille. Siis tukekaa työn antajia siinä, että töihinsä ottavat kuin oppipojikseen ja tytöikseen uusia, muualta tulleita ihmisiä. Ja kun töissään kehittyvät ja pystyvät vähitellen vastaanottamaan myös vastuun omasta tekemisestään, tulee heidän saada sitten myös sama palkka kuin toisillakin samassa työssä on. Näin saatte maanne laajemmin ja tasaisemmin asutetuksi ja määrättömästi uutta tietoa, sillä paljon osaamista tuovat mukanaan myös nämä muuttajat.

Siis mitään syytä minkäänlaiseen pelkoon ei teillä kenelläkään ole. sillä olette jo ajan kuluessa kansana näyttäneet mihin pystytte ja monenlaisista asioista olette selvinneet. Siis ei ole aihetta pelkoon nytkään, sillä jokainen löytää paikkansa, kun olette heitä itse kukin siihen auttamassa.

Vähitellen pääsette irti myös taudeistanne, kun hetken vielä jaksatte hoitaa terveyttänne niin, ettette unohda niitä yksinkertaisia hyvinvointinne tukijoita, siis maskejanne ja käsienne puhtaudesta huolehtimista.

Rauhassa saatte siis elää, mutta huolehtikaa siitä, etteivät ihmiset turhaudu, sillä turhautuminen tuo aina negatiivista kehitystä silloin, kun ei itse näe ulospääsyä eikä eteenpäin näe, miten voisi omaa elämäänsä rakentaa.

Alatte suunnata myös enenevässä määrin huomionne siihen, miten voitte luontoanne edelleen käyttää esimerkiksi energianne hankkimiseksi, kuitenkin niin, ettette luontoanne vahingoita. Siis ajatelkaa sitä, että käyttömääränne vastaavat luonnon uusiutumisen määrää. Sillä selviätte hyvin, mutta on kohtuutonta rahdata omia puitanne esimerkiksi maailmalle, joista sitten tehdään haketta tai paljon muuta. Silloin metsänne eivät kestä kauaa, kun ne on niin sanotusti loppuun hakatut. Siis suhteuttakaa työnne omien kansalaistenne määrään, niin huomaatte, että kohtuus on tässäkin asiassa tarpeen. Jos pidätte mittana aina vain kasvavia tulojanne, on hyvä huomata se, että vähemmillä tuloilla, jotka kuitenkin ovat riittävät, saadaan pitkäaikaista ja uusiutuvaa hyvinvointia aikaiseksi. Siis jättäkää jo se jatkuva kasvun ajatus ja muistakaa, että riittävä on tarpeeksi. Siis yhteistyöllä saatte paljon aikaiseksi. Siis rauhassanne saatte elää ja elämäänne kehittää eteenpäin kaikkien hyvinvoinnin tueksi ja takaamiseksi.

Tämän halusimme tuoda teille terveisiksi Taivaankaarelta yhdessä teidän jokaisen oman oppaanne kautta. Olkaa siis rauhassanne ja olkaa yhteistyöhaluisia, silloin kukoistuksenne pääsee kuin vauhtiin. Mitään hätää teillä ei ole, niin kuin jo alussa teille sanoimme.

Kiitos

 

Taivaankaaren Sanomat 12/2019

On tullut aika muuttaa maailmanne siksi, josta olette jo ikuisuuden unelmoineet

Aikanne on muuttumassa yhä kiivaampaa tahtia niin, että alatte huomata ja kyseenalaistaa sitä, mitä ympärillänne kuulette ja näette, niin omassa kuin yhteisessä ympäristössänne. Tämä tarkoittaa sitä, että alatte olla kyllästyneitä kaikenlaisiin ja kaiken asteisiin ”temppuihin”, joilla tähän asti olette halunneet toisianne hallita ja toisiinne vaikuttaa. Valheenne ovat edenneet niin pitkälle, etteivät enää ole uskottavia. Ja siksi olette alkaneet yhä enemmän kyseenalaistaa kuulemaanne ja näkemäänne. Ette voi enää luottaa edes painettuun sanaan totuutenanne, sillä niin paljon on erilaista ja eriasteista vääristelyä kaikkialla. Siis näiden tapaustenne kautta olette alkaneet myös kyseenalaistaa asioita, mikä on ainoastaan hyvä asia. Lisäksi olette olleet ”pakotettuja” kuuntelemaan enemmän omaa itseänne ja tunnustelemaan tuntemuksianne siitä, mikä teistä tuntuu hyvälle. Näin olette oppimassa takaisin siihen viisauteen, että sisällänne teissä jokaisessa on kaikki tarvittava. Sillä olette edelleen herkkiä tuntemaan sen, onko kyseessä totuus vai valhe.

 Ei ole muuta totuutta kuin totuus, ei puolitotuuksia tai valkoisia valheita, sillä ne ovat aivan muuta kuin mitä totuus on. Näiden valkoisten valheiden ja puolitotuuksienne tarkoitushan onkin ollut hämärtää omaa ymmärrystänne siitä, mikä totuus on. Mutta Luojanne on jokaiseen ihmiseen antanut totuuden siemenen, joka kasvaa silloin kun itse sitä kasvattaa omalla uskollisuudellaan sille, mitä itse tuntee sisällään. Olette kuin unohtaneet sen, mikä merkitys omilla tuntemuksillanne ja tunteillanne on. Sillä kun itseänne tarkasti kuuntelette, kertoo kyllä oma tunteenne sen, mistä on kysymys. Mutta jos alatte järkeilyllänne ratkoa asioitanne, menevät ne sitä enemmän solmuun kuin mitä enemmän niintä vatkaatte ja mietitte ja veivaatte. Näin ette pääse milloinkaan luotettavan lopputulokseen, mikä olisi teille kaikille parasta oman itsenne lisäksi.

 Olette tulleet kehityksessänne myös siihen vaiheeseen, että kun itsellenne olette tähän asti halunneet kaiken hyvän, miettimättä sitä, mitä se toisille ja heidän elämälleen merkitsee, niin nyt olette havahtumassa siihen, että alatte huomioida myös toinen toisianne. Sillä olette pikkuhiljaa ymmärtämässä sen, että mikä on paras itsellenne, kuuluu myös jokaiselle, jolloin voitte kaikki paremmin ja olette valmiimpia yhteistyöhönne, joka kuitenkin on hiljalleen tulossa jokaisen asianne suhteen ja eteen. Siis kaikki valmistaa teitä siihen, että opitte vähitellen ajattelemaan asioistanne laajemmin. Sillä olette jo oivaltaneet laajasti sen, että mikä on paras itselle, se kantaa myös jokaista eteenpäin. Ja kun olette valmiit oman osaamisenne, yhteiseksi hyväksenne jakamaan, tulette saamaan myös itsellenne enemmän kuin mitä osaatte edes toivoa. Siis oma hyvä on yhteinen hyvä, sillä se vie omaa ja yhteistä kehitystä eteen ja ylöspäin ennen näkemätöntä vauhtia ja sellaiselle tasolle, josta ette ole osanneet edes uneksia.  Siis elämänne suuret muutokset ovat tapahtumassa niin, ettei kukaan jää niitä huomaamatta. Mutta suuret muutokset eivät voi tapahtua kuin omasta vapaasta tahdostanne.

Nyt on kuitenkin oman elämänne taitekohta käsillä niin, että paljon hyvää voitte saada aikaiseksi jokaisen elämään. Kun hyvinvointinne varmuus lisääntyy, rauhoittaa se myös omaa maailmaanne niin, että alatte rehellisesti tarkastella sitä, mitä todella ja totuudellisesti tarvitsette ja mistä haluatte luopua ja vapauttaa kaiken sen energian ja varojenne käytön sinne, missä sitä todella tarvitaan. Tämä vie teidän jokaisen yhteistä kehittymistä kukon askelin eteen ja ylöspäin, jos vertauksemme haluatte ymmärtää oikein ja niin kuin sen teille tarkoitamme. Siis mielenkiintoiset ajat ovat edessänne, mutta teillä on myös avaimenne siihen, kuinka elämänne kehitätte jokaiselle suotuisaksi niin, että vähitellen huomaatte nauttia terveellä tavalla elämästänne. Näette sen kaiken hyvän, joka teillä jo on ja joka tulee lisääntymään, kun opitte toinen toisistanne luontevalla tavalla huolehtimaan. Sillä yhdessä teissä on uskomaton voima ja rajattomat mahdollisuudet kehittää jokaisen oma ja yhteinen elämänne hyväksi elämäkseen.

Olemme yhdessä kehittämässä maapalloanne kanssanne ja valmiit jakamaan myös oman osaamisemme kanssanne, kun oma halunne on yhteiseksi hyväksi toimia. Sillä se on ainoa tie nopeuttaa omaa kehitystänne kohti sitä täyttymystä, jota jokainen sydämissänne olette jo mittaamattoman kauan toivoneet ja halunneet. Nyt alkaa aika olla siihen niin sanotusti kypsä, jos oma halunne on yhteiseksi hyväksi toimia itseänne unohtamatta. Sillä tyytyväinen, kiitollinen mieli tuo mukanaan sen energian ja voiman, jota tulevassa työssänne tarvitsette jokainen.

Olemme maailmankaikkeuden Hyvän auttajat, jotka elämäänne seuraamme ja teitä olemme valmiit auttamaan kaikessa, niin kuin olemme jo ikuisuuden tehneet omia pyyntöjänne täyttäen silloin kun omat aikomuksenne ovat Hyvän aikomuksia olleet. Sillä niihin pyyntöihinne emme vastaa, mitkä eivät ole hyvää tarkoittavia itsellenne tai toisillenne. Siis Hyvää ja Hyvän kehittymistä tuemme ja siinä teitä autamme kaikin mahdollisin Hyvän tavoin. Olkaa siis hyviä ja olkaa Hyvät.

Kiitos!

 

14.11.2019 Yhteinen työnne tuo parhaan tuloksen

Tässä hetkessänne keskuudessanne on edelleen kasvavaa hämmennystä, sillä vielä ette ole ymmärtäneet omien ajatustenne merkitystä, sillä ajatuksen voima on jo vahvistunut ja tulee edelleen kasvamaan. Siksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomio omiin ajatuksiin, että alatte itse saada niistä selvää. Sillä ajatuksenne vilistävät edelleen sellaista vauhtia, että ette itsekään saa niistä selvää. Sillä on monenlaisia vaikutuksia aina yhteistyöhömme asti, sillä myös meidän on välillä vaikea seurata ajatuksianne ja saada täysi selvyys siitä, mitä totuudellisesti haluatte. Ajatuksillanne on myös sellainen merkitys, että mitä sekavammat ajatuksenne ovat, sen sekavampaa on myös elämänne. Sillä saatte enenevässä määrin ja nopeammassa aikataulussa itsellenne sen, mitäajattelette.  

 

Kun tämän ymmärrätte, ymmärrätte myös sen, miten tärkeää on ajatustenne selkeyttäminen. Tätä juuri tarkoitamme erityisesti sillä, kun sanomme usein teille, että jättäkää kaikki turha, siis selkeyttäkää ajatuksenne, että alatte itse myös olla perillä siitä mitä ajattelette. Silloin voitte kuin korjata ajatuksianne ja jättää pois kaiken turhan, jolloin myös ajatuksenne toteutuvat saamastaan voimasta ja selkeydestä nopeammin kuin osaatte itse edes aavistaa. Ajatuksenne eivät ole myöskään enää ainoastaan omianne siinä mielessä, että ajatustenne voima ulottuu laajemmalle kuin mitä olette edes ymmärtäneet. Siis vastuu on ei vain sanoistanne, teoistanne vaan myös ajatuksistanne.

​

Kehitys tulee johtamaan siihen, että kun olette puhdistaneet ajatuksenne kaikesta turhasta, sillä ettehän halua jatkuvaa kaaosta elämäänne, on ajatusten voima ja merkitys selvinnyt teille, tulette tarkoiksi siitä mitä ja miten ajattelette. Alatte nähdä myös sen merkityksen, mitä ajatuksenne saavat aikaiseksi, eli alatte nähdä tuloksia, joita olette ajatuksillanne aikaansaaneet. Tämä ei ole paha asia, vaan hyvä, sillä silloin teille selkiintyy myös oma osuutenne, kuinka toimitte ja viette omaa ja yhteistä elämää eteen päin.

​

Näin muuttuu vähitellen oman ja yhteisen elämänne suunta, niin kuin on ollut tarkoituskin, kohti omaa ja yhteistä Uutta Aikaanne. Ei ole kuitenkaan pelkoa siitä, että Uuteen Aikaan joutuisitte tahtomattanne. Uusi Aikahan tarkoittaa sitä, että silloin olette puhdistaneet pahan pois omasta elämästänne ja olette vapaat peloistanne. Silloin myös usko itsenne ja omaan elämäänne vahvistuu ja elämä kyllä kantaa, kun annatte sen itseänne kannatta, olematta itse esteenä itsellenne. Siis elämä muuttuu koko ajan paremmaksi ja tyydyttävämmäksi teidän jokaisen kohdalla, vaikka omia polkujanne kuljette.

​

Ei ole siis mitään pelättävää. vaikka tässä ajassa monet tuntevat ahdistusta ja ovat levottomia tulevaisuudesta. Enenevässä määrin yhä useammat teistä ovat valmiit yhteistyöhön kanssamme jo eläessänne siellä maan päällä. Silloin yhteistyömme mahdollistuu ja voimme teitä auttaa saavuttamaan hyviä tuloksia aina kun olette toistenne kanssa jakamassa oppimaanne. Sillä siunaus on kaikessa siinä mukana, jonka olette valmiit jakamaan toisillenne ilman, että haluatte itsellänne kaiken kunnian pitää oppimastanne.

 

Siis yhteistyön merkitys tulee kasvamaan. Sen mukana opitte arvostamaan toinen toisianne ja toistenne kokemuksia. Silloin oivallatte myös sen mikä merkitys on elämänne moninaisuudella, että olette jokainen erilaisia, erilaisine taustoineen ja kokemuksineen. Mutta kun toisianne arvostaen kuuntelette mitä kullakin on jaettavana, syntyy siitä uusia ideoita ja ratkaisuja, joihin ette muuten samassa ajassa pystyisi. Siis ilo tulee mukaan tekemisiinne rasittumisen ja jopa masentuneisuutenne tilalle ja jopa pelkonne siitä, miten työpaikkanne saatte pitää, hälvenevät.

 

Sillä työelämänne tulee myös muuttumaan siten, että vähemmällä saatte enemmän aikaiseksi. Yhdessä tehden nautitte myös tekemästänne, jolloin ilo ja terve uteliaisuus, vastuu ja parhaanne antaminen rakentaa uusia asioita, joita tulette tarvitsemaan ja voitte luopua vanhoista, jäykistäkin järjestelmistä. Elämänne muuttuu siis kaiken kehityksen myötä aina vain paremmaksi. Siksi ei ole syytä pelätä kehitystä, joka on jo alkanut. Päinvastoin tulette ihmettelemään sitä, miksi ette jo aikaisemmin ole ottaneet toistenne osaamista huomioon ja turhaan odottaneet hyvien tulosten kehittymistä. Siis löydätte uuden tavan työskennellä yhdessä ja erikseen, joka antaa jokaiselle jotakin ja kaikille kaiken. Sillä jokainen edistysaskel kuuluu aivan jokaiselle.

​

Olkaa siis huoletta siitä, että elämänne kehittyy. Kehittyminen on luonnon laki. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan, nyt vain kaikki tapahtuu nopeammin, että itsekin sen huomaatte herkemmin. Mutta kun katsotte omaa elämäänne taaksepäin, ette haluaisi moniakaan asioita takaisin, vaikka opettelunne aikana olette kokeneet myös turhautumista, jopa toivottomuutta. Mutta kun olette huomanneet, että olette myös paljon oppineet, osaatte siitä jo nauttia.

​

Näitä asioita on hyvä alkaa miettiä tarkemmin, miten omat ajatuksenne vaikuttavat elämäänne, sillä sen tulette huomaamaan ja huomioimaan ennemmin tai myöhemmin, sillä jokainen on tavallaan mukana kehityksessä, joka jo on menossa kohti Uutta Aikaa.

​

Nämä asiat halusimme teille tällä kertaa kertoa Taivaankaarelta. Mitään hätää teillä kellään ei ole. Olemme apunanne aina kun itse apuamme haluatte vastaanottaa. Olkaa siis rauhassa ja olkaa Rauhassa jokainen.

Kiitos!

​

​

7.10.2019 Yhdessä ponnistellen eteen ja ylöspäin kohti merkityksellistä elämää joka jokaisen elämän tarkoitus on

​

Pirjo rakas, voit kertoa ihmisille, jotka sivujasi seuraavat ja joilla on halu oman elämänsä parantamiseen ja sitä kautta yhteisen elämän parantamiseen niin, että kaikkialla ja kaikilla ihmisillä vähitellen on elämisen mahdollisuudet. Usko ja luottamus tulevaisuuteen sekä toivo siitä, että oma elämä on mahdollista saada järjestykseen niin, että jokainen voi luoda omaa tulevaisuuttaan, sillä on valtava merkitys sillä, miten jokainen ajattelee. Sillä omien elämienne luojia olette jokainen, tiedostatte sitä tai ette. Siis tämän luomisen kautta on jokaisella mahdollisuus vaikuttaa niin omaan kuin yhteiseen tulevaisuuteen sekä sen onnellisuuteen siten, että jokainen kokee elämänsä elämisen arvoiseksi. Sillä vielä hyvin usein mietitte, miksi yleensä elätte. Sillä niin paljon on vielä pahaa keskuudessanne, että se vie voimat monelta. Lisäksi ette vielä aina ymmärrä sitä, että oman elämänne täkein hetki on juuri tämä hetki. Sillä tässä hetkessä luotte huomisenne sekä koko tulevaisuutenne. Hyvä on myös se, että aina on mahdollisuus itse vaikuttaa ja muuttaa ajatuksiaan valoisammaksi.

​

Kun tulette huomaamaan sen, että omilla ajatuksillanne voitte todella vaikuttaa omaan elämäänne, tuo se suunnatonta iloa, mutta myös vastuun siitä, miten itse toimitte tässä hetkessänne. Sillä ymmärrätte, että negatiiviset ajatukset tuovat negatiivisuutta myös omaan elämäänne, mutta kun ensin opettelette itseänne rakastamaan, edes hyväksymään itsenne sellaisina kuin kussakin hetkessänne olette, huomaatte kuinka kilpailu keskenänne vähitellen loppuu. Sillä ei ole mitään ”järkeä” kilpailla silloin kun ymmärrätte elämän erilaisuuden ja sitä kautta sen moninaisuuden, joka niin rikastuttaa kuin mahdollistaa erilaiset elämänne sekä ajatuksen kulkunne. Silloin teille aukeaa myös totuudellinen mahdollisuus yhteistyöhön. jossa olette valmiit jakamaan omastanne ja avoimet vastaanottamaan toisiltanne. Silloin poistuu myös se kilpailu, kuka aina uudet ajatukset ja ideat tuo. Sillä huomaatte pian sen, että yhdessä ja avoimuuden kautta saavutatte monin kerroin enemmän kuin salailemalla ja itsellenne kunnian keräämällä. Sillä niin pitkään olette toimineet itsekkäästi ja menettäneet jo monia mahdollisuuksia viedä ihmiskuntaanne eteenpäin, kun omaa kunniaanne olette varjelleen ja oman hyvinvointinne taanneet. Kuitenkin jo nyt on nähtävissä, ettei raha tee kaikkea elämää hyväksi, vaan aito jakaminen ja yhdessä toimiminen, jolloin myös yhteinen työnne kantaa hedelmää, kun taas ahneutenne seurauksena kutistuu moni hyväkin ajatus.

​

 Siis avoimin mielin kehotamme teitä omaa ja yhteistä maailmaanne rakentamaan eteenpäin. Silloin saavutatte myös hyviä tuloksia. Olemme teidän kanssanne jokainen hetki ja valmiita auttamaan sekä yhteistyössä kanssanne toimimaan, aina kun on kyse kaikkien yhteisestä hyvästä, joka jokaisen elämää voi parantaa ja nostaa. Kuitenkin tarvitsemme oman lupanne siihen, että voimme teitä auttaa. Mutta aina, kun apuamme pyydätte, olemme valmiit sitä antamaan kaikkien hyväksi ja parhaaksi. Itsestänne riippuu se, mihin olette valmiita ja millä aikataululla. sillä hyvä kääntyy notkeasti kohti hyvää silloin kun olette vilpittömästi omaa hyväänne jakamassa, oppimaanne antamassa ja huomioitanne tekemässä. Sillä laajempia ja laajempia kokonaisuuksia alatte nähdä ja myös sen, kuinka oma toimintanne vaikuttaa laajemmin. Silloin opitte kantamaan myös vastuunne luonnollisena osana omaa toimintaanne ja voitte ilolla todeta, että vastuun ottaminen ei ole vaikeaa, eikä edes raskasta, kun on itse avoin ja rehellinen itselleen. Niin yksinkertaisesti ja kauniisti Hyvä toimii ja auttaa jokaista apuamme haluavaa eteenpäin, kun oma tarkoitus on hyvää tuoda ja levittää.

​

 Oma tulevaisuutenne on valoisa kun sen valoisaksi teette, omalta osaltanne jokainen. Sillä voitte elää aidosti vain omaa elämäänne. Mutta muutahan ette tarvitsekaan kun oman halunne toimia Hyvän tavalla Hyvässä. Silloin olette jo lähellä omaa uutta aikaanne, joka on jokaisen kohdalla juuri silloin, kun olette valmiit jättämään pahanne pois elämästänne ja olette valmiit puolustamaan Hyvää. Moni teistä vielä pelkää turhaan hyvää ja Hyvän elämää. sanomme kuitenkin teille, ettei Hyvän elämässä ole mitään pelättävää, ettehän ole pelänneet pahan elämääkään, vaikka ette vielä yhtenäkään päivänä ole pahaltanne säästyneet. Hyvässä ei ole siis mitään pelättävää. Hyvä vie elämäänne eteenpäin, antaa merkityksen ja tarkoituksen omalle elämällenne ja sitä kautta yhteiselle elämällenne, jonka päämäärä on jokaisen Hyvä elämä.

​

Tämän halusimme teille kertoa vastaanotettavaksenne Taivaan Kaarelta, jotta saisitte ajatella elämäänne ensin omasta näkökulmastanne ja alkaa nähdä sitten laajemminkin. Sillä suuria kokonaisuuksia katsomme aina myös täällä toisella tasolla, joka ei estä meitä työskentelemästä yhteistyössä teidän vielä ollessanne maanpäällänne. Sillä yhdessä olemme, yhdessä kuljemme ja yhdessä kehitymme. Olkaa siis hyvät te maan ihmiset, sillä hyviä te olette jokainen. Sillä niin monia elämiä on teistä jokainen jo elänyt ja tulee vielä elämään. Olette rakkaudessamme Hyvässä Hyvän tavalla.

Kiitos!

​

Taivaankaaren Sanomat 06092019

​

 Elämänne muuttuminen tässä ajassa kohti omaa Uutta Aikaanne

​

Pirjo hyvä, voit kertoa lukijoillesi, että ei ole mitään pelättävää, vaikka juuri nyt tapahtuu maapallolla hyvin paljon erilaisia, suuriakin asioita. Kaikki tämä kuuluu siihen kehitykseen, jota olette itse toivoneet, vaikka ette sitä siellä eläessänne muistakaan. Sillä toimimme aina teitä kunnioittaen ja omaa tahtoanne toteuttaen. Siis mitään hätää teillä ei ole, vaikka elämänne on monin paikoin ja ajoin myllerryksessä, niin kuin itse sen käsitätte. Kaikki tämä johtuu nopeutetusta ajastanne. Sillä olette itsekin huomanneet, kuinka aikanne rientää ja vuodenaikanne ovat kuin eri rytmissä, kuin mitä ovat aikaisemmin olleet. Tämä tarkoittaa vain sitä, että olette itse kukin matkallanne kohti omaa Uutta Aikaanne, joka toteutuessaan itse kunkin kohdalla tarkoittaa sitä, että omassa elämässä ei ole enää mitään pahaa jäljellä. Näistä asioista olemme kertoneet jo tämän vuosituhantenne alussa Soile Raunion kanavoimien kirjasarjojen kautta. Siksi olemme kirjamme antaneet hänen kauttaan luettavaksenne ja tutustuaksenne niihin muutoksiin, jotka teitä jokaista omalla ajallanne odottaa.

​

Siis paljon on muutoksia menossa ja paljon on muutoksia tulossa. Tulette huomaamaan, ei vain aikanne nopeutumista, mutta myös sen, että asiat toisensa jälkeen paljastuvat ja puhuttavat teitä kaikkia. Asiat, jotka on ennen vuosisatojen ja tuhansienkin ajan pidetty salassa niin, että eivät ole olleet jokaiselle jaettavissa. Mutta nyt läpinäkyvyys on yksi asioista, jonka huomaatte kasvavan. Ei ole siis kohta enää peiteltyjä salaisuuksia, vaan asiat tulevat julki. Myös näiden asioiden kautta, niin kuin myös sen, että juuri nyt on kunnioitus erilaisiin vallanpitäjiin murtumassa, johtuu juuri siitä, että joudutte miettimään niin omaa kuin toistennekin totuutta. Ei ole kuin yksi totuus, ei ole vain osittaista totuutta, eikä valkoisia valheita, vaan on ainoastaan totuus ja sen vastakohtana valhe. Nyt voimistuu aikakausi, jolloin valheet paljastuvat pitkältäkin ajalta ja alatte nähdä itse kukin, mihin valheen kanssa eläminen johtaa ja kuinka se vie pohjan elämältä, tuoden mukanaan vain aina lisääntyvää valheen taakkaa ja pahoinvointia.

​

Miten vielä aikanne on muuttumassa, huomaatte sen, jopa hämmästyen omien ajatustenne nopeutuvaa toteutumista. Aluksi ette ymmärrä sitä, mistä kaikki lisääntyvä kaoottisuus tulee, ennen kuin huomaatte, että itse kukin on omien ajatustensa kautta lisäämässä elämään erilaisia asioita. Siis ajatuksenne voima on kasvanut ja kasvaa edelleen ja siksi pyydämmekin teitä tarkkailemaan ajatuksianne ja karsimaan tarpeettomia pois. Sillä jos saatte yhtäkkiä kaiken sen mitä ”monessakin kerroksessa”, samanaikaisesti ajattelette, voitte vain ihmetellä ja arvailla lopputulosta. Tämä tuo teille jokaiselle myös vastuun omista ajatuksistanne ja opitte karsimaan tarpeettomat ajatukset, jolloin saatte myös oman elämänne paremmin hallintaan.

​

Mitä sitten voimme vielä teille kertoa on, että yhteiskunnissanne alatte yhä enemmän jakaa asioita toistenne kanssa ja huomaatte, ettei kaikkea tarvitsekaan itse omistaa, sillä yhteistä teillä tulee olemaan yhä enemmän ja tästä on jo esimerkkejä runsaasti ja yhä lisääntyvästi omissa elämänyhteisöissänne. Siis kaiken saatte niin kuin ennenkin, mutta ilman sitä, että itse tarvitsisi kaikkea omistaa. Omistaminen on ollut ikään kuin kulmakivenne ja omanarvontunteenne osatekijä. Nyt kun huomaatte, että vähemmälläkin pärjäätte, voitte vähitellen saada myös oman työnne ikään kuin solahtamaan sille paikalle, jolle se kuuluu. Ette siis ole enää pakotettuja raatamaan vuosi toisensa jälkeen, saadaksenne yhä enemmän ja enemmän omaisuutta, joka on tähän asti ollut kuin elämään kirjoitettuna ”lakina”.

​

Siis teillä tulee olemaan enemmän aikaa toisillenne, perheillenne ja ystävillenne. Sillä toisiltanne opitte eniten niitä asioita, joita jokainen olette tulleet tähän elämäänne oppimaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ette työtä tekisi ansaitaksenne elantonne, mutta tulette huomaamaan, että elämä on mahdollista ilman, että koko elämänne työllenne uhraatte. Opitte laittamaan asioitanne tärkeysjärjestykseen niin, että itse ja läheisenne ovat onnellisempia ja tasapainonne ja stressinne sekä ainaiset vaatimukset enemmästä ja paremmasta helpottavat ja huomaatte nauttivanne elämästä. Sillä elämä on tarkoitettu nautittavaksi niin, että sen kaiken kauniin ympärillänne huomaatte vähitellen, joka elämässänne on aikaisemminkin ollut, mutta jonka olette sivuuttaneet tai ikään kuin pitäneet itsestään selvänä. Siis elämänne muuttuu vähitellen paremmaksi ja niin, että se on itsenne hallinnassa. Uutta joudutte ja saatte opetella jatkuvasti, sillä muutos on elämän laki ja vie kaikkein kehitystä eteen- ja ylöspäin. Tässä teille sulateltavaa tästä ajasta, jota nyt elätte ja johon olette tulemassa.

​

Olemme Maailmakaikkeuden Auttajat Taivaankaarelta, jotka annoimme tämän teille tiedoksi. Olkaa siis luottavaisin mielin ja eläkää elämäänne mielenkiinnolla, itse siinä mukana ollen, eikä vain vierestä katsoen. Olkaa siis hyvät ja olkaa Hyvät!

Kiitos!  

​

060819:  Nyt on aika heittää ennakkoluulot syrjään ja aloittaa rauhanomainen, innostava yhteistyö jokaisen parhaaksi

​

Pirjo hyvä, voit kertoa heille, että ovat ihmiskuntana juuri nyt kuin murrosvaiheessa. Olemme kertoneet aikaisemmin teille jokaiselle kirjojemme kautta, kuinka suuret muutokset ovat kuin ovellanne ja joita jo nyt läpielätte. Tämä aiheuttaa monen mielessä hämmennystä ja pelkoakin, mutta sanomme teille, että mitään pelättävää ei ole, sillä jokainen muutos, joka on juuri nyt menossa tuo loppuun saatettuna teille vain enemmän hyvää, kuin mitä tähän asti olette itse kukin saaneet. Siis vanhat tapanne ovat murtumassa ja menettämässä merkitystään ja tilalle tulette saamaan oikeudenmukaisemmat toimintatavat kaikkialla.

​

 Sillä kun rehellisesti katsotte elämäänne silmiin, näette kyllä, että epäoikeudenmukaisuus on vallitsevana yhä edelleen maailmassanne. Olette kuitenkin ihmisinä jo kasvaneet, elettyänne kukin jo lukuisia elämiä niin, että ymmärrätte itsekin, ettei epäoikeudenmukaisuus ja epätasapaino teidän keskellänne ja välillä voi enää jatkua niin kuin se on joskus luotu hyödyttämään vain toisia ja sortamaan hyvin monia. Jokainen teistä jo ymmärtää, että olette toimineet ja toimitte yhä edelleen epäoikeudenmukaisesti toisianne kohtaan. Ja nyt meneillään olevat tapahtumaketjut johtavat siihen, että joudutte punnitsemaan ja valitsemaan uudelleen sen, miten haluatte keskenänne tulla toimeen ja jakaa sitä, mitä teillä on, aina osaamisestanne aineelliseen hyvään asti. Tämä tulee vaatimaan yhteistyötä ja suurempaa avoimuutta teiltä jokaiselta, sekä rehellisyyttä kohdata toisenne sydämellä ja ymmärryksellä niin, että ketään ei enää riistetä niin, että omat elämisen mahdollisuudet kapenee entisestään.

​

On tullut kaiken hyvän tasaamisen aika ja tulette huomaamaan, että rahanne merkitys tulee muuttumaan aivan sanoinkuvaamattomalla, mutta ei kuitenkaan huonommalla tavalla. Rahan mahdin aika alkaa jo kohta olla ohi ja alatte nähdä elämässänne muitakin arvoja kuin raha. Alatte olla väsyneitä myös kaikenlaiseen, joka ei totuutta ole. Sillä kaipaatte jo nyt suoruutta ja rehellisyyttä toisiltanne kaikilla elämänne tasoilla. Kun tämän totuuden ja rehellisyyden löydätte, alkaa teidän kaikkien kohdalla nopea ja valtaisa kehitys niin, että olette valmiit antamaan toisillenne niin, että kaikki saavat kaikkea ja jokaiselle on jotakin tarjolla, unohtamatta ketään. Näin tutustutte myös toisiinne aivan uudella tavalla. Sillä joudutte olemaan keskenänne eri tavalla kanssakäymisissä kuin aikaisemmin. Ja kun opitte toisianne tuntemaan, vie se ennakkoluulonne ja muuttaa suhtautumistapaanne niin, että toisarvoiset asiat eivät enää hallitse, vaan jokaisen ihmisen arvo nousee esiin ja opitte arvostamaan toisianne. Tämä ei tarkoita vain sitä, että toisenne näette uudella tavalla, mutta jokainen teistä alkaa kiinnostua myös omasta itsestänne. Ja kun huomaatte sen, että kaiken sen saatte, jonka toistenne kohtaamisessa itse toimitte, opitte arvostamaan niin itseänne kuin toisiannekin sen kautta, että näette niin itsenne kuin toisennekin inhimillisinä, kiinnostavina ja yhteistyöhön kykenevinä olentoina. Silloin oman arvostuksenne kautta pääsette monipuoliseen ja innostavaan kehityksen alkuun, jolla ei ole rajoja olemassa.

​

Arvostuksenne tulee ulottumaan myös luontoonne, sillä jo nyt olette ymmärtäneet, että jotakin teidän on tehtävä. Teillä on myös suurempi vastuu, niin maapallostanne kuin toisistannekin. Sillä ymmärrätte jo paljon asioita sekä näette oman toimintanne seurauksia. Ei ole siis yhdentekevää, kuinka itse kukin toimitte. Sillä maapallonne tarvitsee nyt vastuullisia käyttäjiään enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sillä ihmiskunta on myös lukumääräisesti suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja ymmärrätte myös sen, että jokaiselle on maapallonne yhteinen. Tarvitsette siis runsaasti yhteistyötä tässäkin asiassanne, mutta teillä on herännyt myös halu tehdä asioitten eteen parhaanne. Ja tämä asenteenne ja totuudellinen halunne tulee luomaan paljon hyvää teille jokaiselle niin, että maapallollanne selviätte paremmin kuin aikoihin. Sen tulette huomaamaan parantuneena terveytenänne sekä monenlaisen uuden kehityksen alkamisena, joka ei enää maapalloanne kuluta samoin kuin mihin vielä nytkin olette tottuneet.

​

Siis olkaa huoletta ja herätkää kukin omaan vastuuseenne. Olkaa valmiit yhteistyöhön niin, että rohkeasti ja ennakkoluulottomasti lähestytte toisianne, niin tulette huomaamaan, kuinka paljon teillä on annettavaa toisillenne ja jakamista toisillenne ja se on avain, jolla pääsette yhdessä kehittymään eteenpäin. Olkaa siis iloisin mielin siitä, että saatte toinen toisiltanne oppia ja myös, että jokaiselle teistä riittää tarvitsemansa, kun elämäänne katsotte avioimin mielin yhdessä. Sillä yhdessä löydätte ratkaisunne, joista teillä ei vielä tänä päivänä ole aavistustakaan. Iloitkaa myös siitä, että saatte yhdessä elää tulevaa uudistusten aikaa, joka tuo hyvinvointia teille aivan jokaiselle.

​

Näin tervehdimme teitä Taivaankaarelta maailmankaikkeuden auttajien välityksellä, olkoon rauha sydämissänne ja ilo ja rohkeus sieluissanne! Olkaa siis hyvät ja olkaa Hyvät!

Kiitos!

 

 

010719 Nyt on yhteisten talkoiden aika

​

Ihmisillä ja ihmiskunnalla ei ole mitään hätää, vaikka paljon tapahtuu maapallollanne. Ei ole odotettavissa siis minkäänlaista elämän loppua millään aikavälillä, vaikka niin monen ihmisen ajatukset askartelevat siinä, miten maapallonne käy. On totta, että olette ihmiskuntana uppiniskaisia ja olette niin pitkään hamunneet oman hyvinvointinne edellytyksiä niin, että ette ole toinen toisianne huomioineet. Siksi olette tulleet nyt sellaiseen pisteeseen tai vaiheeseen, että joudutte harkitsemaan uudelleen asioita niin, että maailmanne alkaa toimia vihdoinkin niin, että se on oikeudenmukainen yhä useammalle.

 Vähitellen kehitys kulkee niin, että ette enää paini asioiden keskellä, joissa juuri nyt painitte. Sillä vapaa liikkuvuus esimerkiksi tulee muuttumaan vapaaksi sanan täydessä merkityksessä. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että jokainen on enemmän vastuussa omasta ja yhteisestä elämästänne. Sillä alatte paremmin ymmärtää syyseurauksia kirkkaammin, sillä niin paljon on esimerkkejä teillä jo siitä, mitä oma toimintanne saa aikaiseksi. Siis vastuu omasta ja yhteisestä elämästänne alkaa saada sijaa niin ettei raha ole enää se ainoa vaikutin, jota hamuatte.  Tulette myös huomaamaan, että hankkeenne, jotka totuudellisesti auttavat niin itseänne kuin toisiannekin, menestyvät myös parhaiten.

 Olette tulleet nyt aikakauteen, jolloin itsenne on löydettävä keinot yhteiseen ja myös omaan hyvinvointiinne. Alatte katsoa asioitanne pidemmälle niin, että keksintönne tuovat hyödyn myös jokaiselle. Sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen.  Olemme kanssanne kehittämässä monia asioita, aivan uusiakin, jotka on jo nyt mahdollista toteuttaa. Voimme kertoa teille, että myös menestytte niin kauan. kun olette valmiita jakamaan keksintönne kaikkialle, missä ne toinen toisianne hyödyttää. Mutta mikäli pidätte keksintönne kuin omassa tiedossanne niitä mustasukkaisesti vartioiden, eivät ne saavuta sitä mitä niiltä odotatte, vaan kuivuvat ikään kuin kokoon. Siis yhdessä ja yhteisesti on päivänne ”sana”, joka vie omaa ja yhteistä elämäänne eteenpäin.

Mitä sitten voisitte tehdä keksintöjenne lisäksi? Olette jo huomanneet sen, että luontonne, ilmanne ja merenne sekä kaikki se, mikä näihin asioihin liittyy, tarvitsee nyt teidän pikaisia toimianne, että elämän monimuotoisuus on mahdollista jatkua, sillä niin monia eläinlajeja, pieniä ja isoja, olette jo menettäneet, että ette voi olla huomaamatta enää sitä, kuinka ne ovat vaikuttaneet yhteiseen hyvinvointiinne. Näin opitte myös sen, että kaikki todella vaikuttaa kaikkeen ja kaiken päämääränä luonnossanne, aivan sen kaikilla tasoilla, on yhteinen hyvinvointinne. Tämän tasapainon rikkominen on jo osittain tapahtunut ja sen korjaaminen ja eheyttäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita teidän jokaisen hyvinvoinnille. Siis yhdessä ponnistellen alatte ymmärtää myös sitä koko kokonaisuuttaa, joka elämä on.

Kuitenkaan teillä ei ole mitään hätää, sillä jokainen voitte ottaa vastuun ensin omasta elämästänne ja oman toimintanne seurauksista, sillä tietoa teillä on jo paljon ja keinoja oman ja yhteisen hyvinvointinne kohentamiseksi on jo paljon kehitetty. Nyt on tärkeää ulottaa nämä toiminnot kaikkialle. Sillä on vielä monia maita, jotka kipeästi tarvitsisivat tätä tietoa ja oppia osaamiseksi, että myös eri maittenne sisällä voisitte paremmin, kun omista esimerkiksi jätteistänne pääsisitte eroon niin, että ne teitä hyödyttävät, eivätkä enää kuormittaisi niin meriänne kuin maitanne ja maisemianne.  Sillä tästä tilanteesta kärsivät jo lukuisat eläimet, kun menehtyvät vääränlaiseen ravintoon, siis heille jokaiselle myrkkyyn, joka tukahduttaa elimistön todellisen kiertokulun ja toiminnan. Näihin asioihin olisi nyt syytä paneutua aivan ensimmäiseksi. Jo se, että jokainen ottaa ensin vastuun itsestään ja toiminnastaan, laajenee nopeasti myös yhteisöihin ja niin edelleen, kunnes olette koko maapallonne laajuisessa ”puhdistautumisen” talkoissa. Samalla huomaatte myös tästä koituvan hyödyn teille jokaiselle.  Sillä saatte nopeastikin kehitettyä uusia energiamuotoja, jotka eivät kuormita maapalloanne enää samalla tavalla kuin tähän asti käyttämänne energia. Tämä alkaa näkyä myös yhteisenä hyvinvointina niin ihmiskunnan keskuudessa, kuin eläintenkin hyvinvointina. Puhdistuva ilmanne parantaa terveyttänne ja puhdistuvat merenne antaa teille elämänrikkautta ja hyvinvointia ja niin edelleen. Silloin jokaiselle riittää tehtävää niin, että voi olla vaikuttamassa niin omaan kuin yhteiseen hyvinvointiinne.

Tässä siis terveisemme teille ihmisille maailmankaikkeudesta, sillä olemme teidän omat korkeimmat oppaanne ja auttajanne, jotka kanssanne työskentelemme näkymättömällä tasolla ja olemme teitä valmiit auttamaan kaikessa hyvässä silloin, kun yhteinen pyrkimyksenne on hyvä jokaiselle saavuttaa. Olkaa siis hyvät ja olkaa Hyvät!

Kiitos

 

 

200519 Oman maanne kehitys lähitulevaisuudessa

​

Olemme kanssanne jokainen hetki ja tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuupa elämässä ja lähialueilla mitä tahansa, saatte olla rauhassanne jokainen hetki. Elämä ja maailmanne on nyt muutoksessa, jonka kyllä itsekin vaistoatte ja ymmärrätte, sillä maailma on muuttumassa nopeaa vauhtia, sen tahdin vain kiihtyessä edelleen.

​

Maallanne on myös tärkeä asema siksi, että käytte omia vaalejanne juuri nyt ja sen seurauksena muodostatte uutta hallitusta, joka vetää tulevat kehityssuunnat koko maallenne. Lisäksi olette kuin avoin ikkuna Eurooppaan, osin siksi, että olette tilastoissa saaneet myönteistä huomiota maailmallakin, sillä hyväksi katsovat olosuhteenne niin, että toisillekin voitte jakaa jo oppimaanne. Tämä ei tarkoita sitä, että olisitte parempia kuin toiset, mutta sitä kylläkin, että omalla kehitystiellänne olette edenneet. Olkaa siis valmiit jakamaan sitä, minkä olette jo hyväksi havainneet. Sillä monet maat lähellänne ja kauempanakin etsivät omaa suuntansa kaiken sekasorron jälkeen, joka on niin monen maan elämää ja kehitystä haitannut. Omaa näkyvyyttänne lisää myös se, että olette aloittamassa kautta, jolloin olette Euroopan unionin neuvoston puheenjohtaja maa, jolloin koko yhteiskuntanne on kuin näyteikkunassa, eikä se ole huono asia, sillä teillä on paljon annettavaa toisillenne. Teidät tunnetaan rauhaa rakastavana ja harmoniaa edistävänä maana, jossa asiat osataan sopia ja olette valmiit jakamaan yhteistä hyvää kaikille niin, että kenelläkään ei ole, eikä tule olemaan hätää.

 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisitte valmiit ”laiskottelemaan” ja vastaanottamaan kaiken ilman omaa osuuttanne, vaan olette jo ymmärtäneet sen, että yhteistä hyvää rakennetaan yhdessä, ei sanelemalla eikä vain olemalla, jos niin sanoessamme ymmärrätte sen paremmin, mitä tarkoitamme. Siis yhdessä olette edelleen valmiit ikään kuin puhaltamaan yhteiseen hiileen, että saatte oman ja yhteisen elämänne kukoistamaan. Omalla maallanne ei ole mitään hätää, sillä olette avoimia antamaan omastanne. Tällä emme tarkoita rahallista tukea sinne tai tänne vaan sitä tietotaitoanne, jonka olette omassa elämässänne hyväksi havainneet. Lisäksi kansanne on jo korkeasti koulutettua ja siksi erilaiset uudistukset ja esimerkiksi työelämänne vaativat uudistukset, on helpompi ja nopeampi toteuttaa. Siis koulutuspohjanne tarjoaa mahdollisuudet sopeutua nopeisiinkin muutoksiin, jotka ovat välttämättömät kaiken nopean kehityksen keskellä. Sillä ei ole enää niin sanottuja elinikäisiä virkoja ja tehtäviä, vaan tehtävät muuttuvat yhä nopeampaa tahtia yleisen ja yhteisen kehityksen myötä.

​

Tällä hetkellä koette vielä osittaista ahdistusta siitä, että ette pysy kehityksessä mielestänne mukana niin kuin haluaisitte. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa ja niin ahdistuksenne johtuu vielä siitä, että vaaditte itseltänne liikaa, jopa täydellisyyttä, mikä ei ole mahdollista kenenkään kohdalla. Ymmärtäkää se, että ihmistä ei voi koskaan, ei nyt eikä tulevaisuudessa, verrata mihinkään koneeseen tai robottiin. Ihminen on ja tulee aina olemaan ihminen omine erityisine ominaispiirteineen ja elämineen. Ihmisen tehtävä on itse kehittyä ja oppia kehittymisensä myötä myös omat oppiläksynsä, joita on maalliseen elämään tullut opettelemaan. Siis kehitykseenne kuuluva nopea muutos on myös oman maanne haasteena, että ette ihmistä siinä ”hukkaa” vaan oivallatte sen, että ihmisellä on aina oma tehtävänsä aivan kaikessa mitä teette. Siksi ihminen tarvitsee myös kehittyäkseen turvalliset ja sallivat olosuhteet, sillä jokainen on oma ainutlaatuinen yksilönsä. Kun tätä erilaisuutta opitte myönteisellä tavalla hyödyntämään, edelleen vallitsevien samanlaisten tavoitteiden kustannuksella, aukeaa teille aivan uudenlaiset kehitysmahdollisuudet, jolloin jokaisen oppima ja se, mitä jokainen tulee edelleen oppimaan, antaa rajattomat mahdollisuudet jokaisen kehittyä yhdessä ja erikseen.

 

Tämä muutosvaihe saattaa monesta tuntua lähes kaoottiselta silloin, kun ei vielä kehityksen suuntaa oivalla. Uuden oppimista ei pidä myöskään pelätä, sillä se on elämän laki, että elämä menee eteenpäin. Yhteiskunnan asiana on luoda turvalliset olosuhteet sille, että yksilöt ovat vapaat kehittymään eteenpäin, jolloin uudet asiat saavat sijaa ja nähdään selkeämmin se, mihin yhteiskunta on kehittymässä, mitkä ovat sen tarpeet ja niin pystytään näihin kehitystarpeisiin aina vain paremmin vastaamaan. Siis sen oivaltaminen, että elämä ei pysy vain paikallaan, vaan kehittyy vauhdilla eteenpäin, huolimatta siitä missä itse kukin on, on luonnon laki, joka on ilmenemässä aivan jokaiselle. Sitä ei tarvitse kuitenkaan pelätä vaan olla iloisia siitä, että elämä kehittyy eteenpäin.

 

Näin opitte myös paremmin huolehtimaan omasta ja toistenne jaksamisesta, sillä opitte arvostamaan luontoanne enemmän ja opitte antamaan itsellenne lepohetkenne, joita tarvitsette jo nyt enemmän, vaikka ette ole sitä vielä ymmärtäneet. Siis omaan tasapainoiseen kehittymiseen on hyvä kiinnittää enemmän huomiota. Sillä ei voi jaksaa, eikä tarvitsekaan sopeutua aina vain kasvaviin vaatimuksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saman ihmisen pitäisi jaksaa aina vain enemmän ja enemmän. Sillä alatte oivaltaa sen, että virkeänä ihminen jaksaa paremmin ja saa enemmän aikaiseksi lyhyissä hetkissä, jotka virkeänä toimii yhteiseksi hyväksi. Työn merkitys tulee myös muuttumaan siinä mielessä, että nyt keskitytte työhönne niin suuressa määrin, että unohdatte usein elämän ympärillänne. Sillä perheenne, lapsenne ennen muuta, ystävänne, vanhempanne saavat teiltä aikaanne nyt liian vähän, vaikka heidän kauttaan voisitte oppia elämästänne paljon lisää ja kokea iloa ja tyydytystä elämästä, ei vain suorituksista. Siis työnne ja niin sanotun vapaa-aikanne suhde tulee muuttumaan, jolloin todella voitte kokea elämästänne suurempaa iloa ja tyydytystä.

​

Nämä ovat teidän päällimmäiset haasteenne ja kun ne tunnistatte itsessänne ja alatte niitä todeksi elää, vaikuttaa se myös kaikkeen muuhun elämäänne aina lainsäädäntönne tasolle. Sillä yhteinen etunne on se, että jokainen yksilönä voi hyvin, saa jokaiselle kuuluvan arvostuksen, silloin on valmis antamaan myös omastaan ja antaa parhaansa niin omaisilleen ja läheisilleen kuin työelämälle, jollin jokainen voittaa. Siis monessa asiassa, niin kuin tässäkin, vähemmän on enemmän. Siis se mitä jokainen vapaasti saa aikaiseksi ja jonka ilolla tekee, antaa niin itselle kuin jokaiselle myös eniten.

​

Tämän halusimme kertoa teille tällä kertaa taivaankaarelta. Muistutamme teitä siitä, että mitään hätää ei kenelläkään teistä ole. Kuunnelkaa itseänne ja kuunnelkaa sydäntänne. Katsokaa välillä myös taaksenne, niin huomaatte, kuinka oma kehityksenne on mennyt eteenpäin ja tästä voitte tehdä omat johtopäätöksenne, kuinka luottavaisia olette oman tulevaisuutennekin suhteen ja miten sitä voitte vielä tarvitessanne parantaa omalta kehityssuunnaltanne.

 

Olemme teidän jokaisen omat korkeimmat oppaanne Taivaankaarelta, olkaa siis hyvät ja olkaa Hyvät!

Kiitos!

​

Pitkäperjantain iltana 2019:

 Oma aikanne on rakentaa kestävä yhtyeistyö keskuudessanne oman hyvinvointinne edistämiseksi

 

Pirjo hyvä, voit välittää seuraavaa teille jokaiselle vastaanotettavaksi ja oman mielenne ja valintanne mukaisesti opittavaksi tai jätettäväksi, sillä eri polkuja kuljette jokainen ja omaa tahtoanne kunnioittaen etenette myös valitsemallanne tavalla.

Siis kysyit sitä, mitä juuri tässä hetkessä ihmiskunnan tulisi huomioida erityisesti. Teillä on monia ajankohtaisia ja ratkaisemattomia asioita, jotka vaikuttavat sumentavasti asioiden kokonaiskäsitykseenne. Kehotamme teitä nyt miettimään, kuinka pääsette omista tilanteistanne eteenpäin, jotka ovat muodostuneet ikään kuin solmuiksi ja jopa esteiksi elämäänne ja elämissänne.

Yksi suurista kysymyksistänne ovat pakolaiset ja olette nyt uskotelleet itsellenne, että tästä asiasta ja asiakokonaisuudesta selviätte Euroopassa ja muuallakin ikään kuin patoamalla pakolaisenne näkymättömiin. Sillä luulette, että maksamalla isoja summia, saatte asian ikään kuin lakaistuksi maton alle. Mutta näinhän ei ole, jos katsotte rehellisesti asioita suoraan silmiin juuri sellaisina kuin ne ovat, niitä yhtään vääristelemättä tai muuttamatta. Siis totuuden katsominen aukaisee omat silmänne näkemään sen, että rahallanne ette voi välttää omaa vastuutanne siitä koko kokonaisuudesta, joka maailmassanne nyt vallitsee. Maat, jotka saavat rahallista hyötyä pakolaistenne patoamisesta, eivät auta pakolaisia voimaan paremmin, vaan käyttävät saamansa rahat omaksi hyödykseen ja jopa kiristävät pakolaisten kautta lisää rahaa omaan, itsekkääseenkin toimintaan. Juuri siksi nämä asiat ovat ajankotaistakin ajankohtaisempia.

Uskaltakaa tarkastella tilannetta ja tilanteita kokonaisuuksina ja muistakaa se, että ette voi omaa vastuutanne kukaan paeta. Ette voi myöskään rahalla ostaa omaatuntoanne puhtaiksi, vaan nämä asiat ovat niin suurten kokoluokkien asioita, että ne täytyy yhdessä ja yhteistyöllä ratkaista. Teillä on käsissänne kasvava määrä pakolaisia, jotka ovat halukkaita pääsemään omaan uuteen elämäänsä käsiksi, eivätkä halua enää tyytyä siihen, että heitä vain ”säilytetään” oman tulevaisuutensa kustannuksella.

Kun itse asetatte itsenne heidän asemaansa, ymmärrätte varmaan, että nuoret ihmiset, joita pakolaiset suurimmaksi osaksi ovat, haluavat luoda oman tulevaisuutensa, rakentaa perheensä ja hyvinvointinsa. Mutta teidän, joiden tulee heidät vastaanottaa, on hyvä miettiä uudelleen sitä, miten heidät kohtaatte ja autatte tulemaan osaksi yhteiskuntianne. Sillä tämä kehitys tulee vain jatkumaan ja on ratkaisevan tärkeää, että ihmiset pääsevät omaa elämäänsä luomaan ja oman toimeentulonsa rakentamaan. Tutustukaa toisiinne, niin tulette huomaamaan, että puolin ja toisin olette samalaisia ihmisiä kaikkialla, mistä sitten tulette ja mihin sitten olette matkalla. Älkää siis antako omien ennakkoluulojenne vaikeuttaa toistenne tietä ja siten vaikeuttaa myös omaa elämäänne, kun ette ole valmiita itse vastaanottamaan kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka luovat uudenlaisia yhteiskuntia kaikkialle maailmaan. Sillä nyt on voimakkaan uudistamisen ja uudistumisen aika jo alkanut ja on aika jättää myös se, mitä ette enää tarvitse ja rakentaa sitä yhdessä, joka parantaa teidän jokaisen elämää ja oloa. Älkää antako omien harhojenne ja pelkojenne pitkittää ja estää sitä rakennustyötä, josta voitatte jokainen. Sillä tasavertaisuus, oikeudenmukaisuus ja ihmiskunnan keskinäinen kaikenkattava rakkaus on kasvamassa vähitellen näkyvämmäksi ja näkyvämmäksi, sillä vanha aika on jo väistymässä.

Ymmärtäkää se, että kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä ja jokainen olette itse sitoutuneet tähän meneillään olevaan muutokseen jo ennen tähän maaelämään tulemistanne. Sillä olette jokainen saaneet valita oman paikkanne syntyä. Sillä jokainen olette saaneet ne olosuhteet, jotka mahdollistavat niin oman kun yhteisen kehityksenne osana yhteistä ihmiskuntaanne. Joudutte joka tapauksessa tekemään yhteistyötä omien suurten muutostenne keskellä ja jakamaan tietonne ja taitonne toistenne käytettäväksi. Eikä tämä ole paha asia, vaan erittäin hyvä. Sillä niin on tarkoitettu, että yhteistyön kautta opitte jakamisenne kautta tulevan siunauksen. Sillä kaikessa, jonka vapaasti jaatte yhteiseen käyttöönne, tulee kasvamaan ja tuomaan hyödyn mahdollisimman monelle, mutta jos osaamistanne patoatte, ilman, että jaatte oppimanne, tulee oma osuutenne kuin näivettymään ilman sitä menestystä, joka sille oli tarkoitettu. Sillä aina kun toisillenne jaatte jo oppimanne, etenevät asiat suotuisalla tavalla.

Siis tämän aikanne oppiläksynä on vapauttaa itsenne harhoista, jotka toisenne luokittelevat eriarvoisiksi. Ei ole syytä väheksyä ketään ihonvärinsä tai nimensä tai minkään muunkaan ominaisuuden takia, vaan jokainen olette yhdenvertaisia ja omalla paikallanne osaavia, kun vain annatte toisillenne mahdollisuuden siihen, että jokainen voi oman osaamisensa ja mielenkiintonsa kehittää toistenne parhaaksi, omaa osaamista mustasukkaisesti vahtimatta. Siis antakaa toisillenne tilaa ja ymmärtäkää vihdoin se, että jokainen olette erilaisia, vaikkakin samanlaisuuksiakin keskenänne löydätte.

Teillä on kaikki mahdollisuudet ratkaista yhdessä suuret kysymyksenne, joiden kanssa yhä useampi tulee työskentelemään.  Hyväksykää toinen toisenne ja heittäkää epäluulonne, sillä jokainen teistä on arvokas ja tärkeä omana itsenään, juuri sellaisena kuin kukin on. Kasvakaa ja kehittykää yhdessä ja yhteistyössä, sillä erilaisuudessa on valtava kehityksen voima. Käyttäkää sitä jokainen hyväksenne, niin elämänne kehittyy hyvän suuntaan nopeammin kuin itse edes ymmärrätte. Sillä kun kehityksenne lähtee vauhtiin, on teillä itse kullakin siinä täysi pysyminen, eikä tämä tuleva kehityksenne ole huono asia, vaan se parantaa teidän aivan jokaisen elämänlaatua!

Tässä siis teille mietittävää tällä kertaa, olemme teidän jokaisen omat korkeimmat oppaanne taivaankaarelta, jotka elämäänne ja kehitystänne seuraamme aina ja jatkuvasti. Kuunnelkaa herkällä korvallanne, niin alatte ymmärtää elämän suuremman merkityksen siinä kokonaisuudessa, joka elämä on. Olkaa siis hyvät ja olkaa Hyvät!

Kiitos!

​

020419 Kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta on mahdollista vapautua oman osuuden kautta

Pirjo rakas, olet itse miettinyt jo pitkään tätä kiusaamisen ”kulttuuria”, joka Suomessa vallitsee sen kaikilla tasoilla jo pienistä lapsista aina vanhoihin ihmisiin asti. Kaikki tämä johtuu siitä eriarvoisuudesta, joka yhteiskunnassanne vielä jatkuu ja ennen muuta siitä harhasta, että oman paremmuutenne tai itsenne väheksymisen sidotte edelleen ihmisten asemaan. Asema yhteiskunnassahan ei ole sidoksissa ihmisen arvoon, oli hänen asemansa mikä tahansa, sillä jokainen olette Luojanne luomia ja siinä mielessä tasavertaisia ja samanarvoisia ihmissieluina, vaikka omat tehtävänne yhteiskunnassa vaihtelevatkin suuresti. Siis toinen toistenne asenteista ja toinen toistenne arvostamisesta on perimältään kysymys.

Mitä sitten tulee jo pieniin lapsiin, viljelette edelleen kiusaamisen esimerkkiä kuin luonnollisena osana yhteiskuntaanne kuuluvana, kyseenalaistamatta niin omaa käytöstänne ja esimerkkiänne, kuin vaikkapa ajatellen satujen maailmaa, jota lapsillenne tarjoatte. Pidätte kiusaamista, toistenne alistamista ja nolostuttamista jopa hauskuuttavana asiana. Siis ette edes itse kiinnitä tai saatikka huomioi, miten pinttyneet asenteenne elävät edelleen vahvoina.

Kaikki on kuitenkin muutettavissa, mikäli uskallatte katsoa rehellisesti itseänne kukin peiliin ja tarkastella sitä, miten itse suhtaudutte toisiinne. On hyvä kiinnittää myös huomionne siihen, minkälaisen tunteen ja olotilan kiusaaminen teissä itsessänne herättää. Koette usein olevanne nokkelia, kun uskaltaudutte toisianne aliarvioimaan tai nolostutatte häntä tai jopa eristätte sulkemalla hänet ulkopuolellenne. Siis oma suhtautumisenne on yleisin syy kiusaamiseen tai kiusatuksi tulemiseen.

Kiusaajalla on vahva tunne kokea ylemmyydentunnetta, johon peittää oman epävarmuutensa. Osa teistä kokee asian niin, että kun olette tarpeeksi röyhkeitä toisianne kohtaan, eivät toiset siihen asiaan puutu. Kuitenkin kaiken takan on oma heikkoutenne siitä, että ette joutuisi haavoitetuksi, sillä usein olette yksinäisiä pohjimmiltanne ja olette valmiit tekemään mitä tahansa, että tulisitte huomatuiksi. Kuitenkin tämä jatkuva kiusaamisen tapanne tuo teille entistä huonomman olon ja ahdistuksen lisääntymisen. Ja sitä yritätte peittää edelleen yhä lisääntyvällä kiusaamisella. Olette oppineet myös sen, että ette asioistanne kovin helposti avaudu toisillenne ja niin olette sulkeneet oman tienne siitä, miten irtaantua omasta tavastanne, joka ei teidän itsennekään olotilaa paranna.

Puolestaan taas he, jotka tulevat kiusatuksi, ovat usein hyvin herkkiä ihmisiä ja ajattelevat laajemmin niin omaa itseään kuin kanssaihmisiään, eivätkä halua toisiaan kiusata millään tavalla eikä minkään asteisesti. He joutuvat kuitenkin itseään puolustamaan ja voivat saada elämänikäisen vaurion siitä, että eivät osaa itseään arvostaa ja kunnioittaa, kun heidän maailmansa on toistuvasti särjetty ja itsetunto nujerrettu. Paikkaansahan se ei pidä, että olisivat millään lailla huonompia tai vähempiarvoisia kuin kukaan toinen tahansa. Mutta eivät osaa vielä antaa itse itselleen sitä arvoa, joka jokaiselle sielulle kuuluu.

Yhdessä voisitte miettiä omia asenteitanne, sillä se on ainoa tie, joka johtaa eteenpäin ja ylöspäin. Toista ei voi muuttaa mutta itse voi itseään muuttaa, jos oma halu on oman elämänsä eteen tehdä työtä. Sillä vapaamatkustajille ei aukene vapaalippuja, vaan jokaisen on lippunsa ansaittava. Tällä tarkoitamme sitä, että jokainen teistä voisi katsoa aivan ensimmäisenä peiliin ja miettiä totuudellisesti sitä, onko omassa elämässä mitään muutettavaa niin, että itsekin voisi elämänsä hyväksi kokea ja itseään arvostaa sellaisena kuin kukin on. Soimaus ei tässäkään asiassa auta ketään, vaan se, että on valmis tämän hetken kautta katsomaan itseään rehellisesti ja tutkimaan omia asenteitaan, jolloin näkee, miten voi omaa elämäänsä muuttaa paremmaksi, ehjemmäksi sekä toinen toisianne kunnioittavammaksi. Kun ymmärrätte sen, että kukaan teistä ei ole samanlainen kanssanne, avaudutte vastaanottamaan sen tosiasian, että päinvastoin, olette jokainen erilaisia, vaikkakin samankaltaisuuksia on jokaisen elämässä. Ja kun tämän ymmärrätte, alkaa oma muutosprosessinne kohti parempaa omaa ja yhteistä elämäänne. Silloin tulette myös tarkemmiksi siitä, mitä lapsillenne tarjoatte, haluatteko viedä omia tapojanne eteenpäin, jotka lisäävät ja ylläpitävät kiusaamista, vai oletteko valmiit vapauttamaan niin itsenne kuin lapsennekin kaikenlaisesta kiusaamisesta. Lapsille opetetaan edelleen runsaasti satuja, joissa kiusaaminen on tavalla tai toisella mukana, jopa keskiössä monissa saduissa. Näistä asioista on vähintään hyvä keskustella lasten kanssa ja kertoa myös se, miten tällainen kiusaaminen vaikuttaa oikeasti niin kiusaajaan kuin kiusatuksi tulemiseen.

Siis avoimuus näissäkin asioissa vie niin omaa kuin yhteistä elämäänne eteenpäin. Teillä on kaikki mahdollisuudet vapautua kiusaamisen kulttuuristanne, joka on jo vuosisadat keskuudessanne vallinnut. Jos olette valmiit heräämään ja muutamaan omia ajatusmallejanne, tulette hämmästymään niitä nopeita muutoksia, jotka yhteiskunnassanne tapahtuu sen kaikilla tasoilla. Vapaus olla oma itsensä, vapauttaa teidän jokaisen voimavaroja tärkeämpiin asioihin ja tulette huomaamaan kuinka erilaisella tavalla opitte toisiinne sekä itseenne suhtautumaan. Vapaus olla juuri se, joka siinä hetkessä itse on, on ennenkokematon tunne ja ilo, joka vie teitä jokaista eteenpäin omalla tiellänne. Ja tulette huomaamaan, kuinka toisianne voitte ja saatte totuudellisesti auttaa ja tukea kaikessa siinä, missä olette valmiit toistenne apua ja tukea vastaanottamaan.

Tämä ei tarkoita myöskään sitä, että oman vapautenne olla sellaisia kuin olette, mitenkään menettäisitte, vaan alatte nähdä toistenne sydämeen syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin ja se taas ohjaa teidät jälleen eteenpäin niin omalla, kuin yhteisellä teillänne. Silloin elämänne on nautittavaa ja näette, kuinka yhdessä ja yhteistyöllä voitte edistää niin omaa, kuin yhteiskuntanne kokonaisvaltaista hyvinvointia. Näin vapautuu hyvä siihen käyttöön, joksi se on kaikille tarkoitettu, jättämättä ketään sen hyvän ulkopuolelle. Silloin elätte jo sitä vaihetta, että jokaiselle on jotakin ja kaikki saavat tarpeensa mukaan, jolloin jokaisella on tarvitsemansa niin aineellisesti kuin henkisesti, jolloin olette oppineet arvostamaan ensin itseänne ja sen kautta jokaista toista, jonka matkallanne kohtaatte. Tämän halusimme kertoa teille siitä, miten kiusaamisen kulttuurinne on mahdollista muuttaa jokaisen hyvinvoinniksi ja vapaudeksi olla juuri sellainen kuin kukin on, arvostettuna ja rakastettuna kanssaihmisenä.

Näin tervehdimme teitä jokaista Taivaankaarelta tuoden viestimme ja vastauksemme omiin kysymyksiinne, jotka niin monen mielessä ovat, mutta puhumattomiksi jäävät. Rakkaudella teitä jokaista ohjaten oman halunne mukaisella tavalla, sillä olemme lupautuneet olemaan tukenanne, kun omalla tiellänne haluatte hyvän elämänne löytää, joka on hyvä elämä myös lähellänne oleville Olkaa siis hyvät ja olkaa Hyvät! Olemme teidän jokaisen omat Auttajaenkelinne, jotka omaa tietänne seuraamme.

Kiitos!

Heading 1

bottom of page